torstai 15. elokuuta 2013

Hyvä palvelu perustuu luottamukseen

Keskiviikkona 14.8. julkaisemani blogiteksti sai yllättävän paljon näkyvyyttä. Valitettavasti en usko sen olevan kiinni blogaustaidoistani vaan pikemminkin kiinnostus kielii siitä, että vähittäiskauppa ja laadukas ruoka kiinnostavat ihmisiä.

Haluan vielä täsmentää muutamaa asiaa kirjoituksessani.

Esittämäni esimerkit ovat kaikki olleet tilanteita, jossa olen halunnut palvella asiakasta. Vanhukset olivat todella kiitollisia, kun saivat ruokansa kotiin asti, vaikka kaupallisesti se oli minulle pelkkää tappiota. Muutaman tunnin vanha pikkukala on aina huomattavasti parempaa kuin pari päivää vanha. Ilman pakkasvarastoani olisimme joutuneet myymään lakon aikaan lihassa pelkkää ei-oota. Se pikkujoulukerta oli muuten ainoa myyntiaikapoikkeus, sillä en halunnut pilata koko firman pikkujoulumieltä. Valmennuksissani autan palvelualan ihmisiä toimimaan mahdollisimman tehokkaasti annetun järjestelmän ehdoilla. Mielipiteeni ja toimintani ovat vain minun, eivät millään tavoin aiemmin edustamani kaupparyhmän.

Lisäksi haluan osoittaa muutaman sanan tätä lukeville palvelualan ammattilaisille.

Olet asiakaspalvelutyössä ja muistat sen. Et koskaan saa vaarantaa asiakkaasi terveyttä tai turvallisuutta. He luottavat, että teet työsi oikein. Ne kerrat kun olen venyttänyt sääntöjä asiakkaita palvellakseni, olen ensin varmistunut siitä, että heille ei aiheudu siitä vaaraa.

Todettakoon, että blogiani ei ole tarkoitettu kohublogiksi. Olen luonut tämän kaupparyhmää katsomatta vähittäiskaupan ammattilaisten kohtauspaikaksi, jossa voi keskustella ammatillisista asioista, sillä sellaista foorumia ei muualla ole. Ammatillisten asioiden lisäksi otan kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin silloin, kun koen sen mielekkääksi.

1 kommentti:

  1. Haluan antaa sinulle yhden näkemyksen kaupan alan "palvelijasta".Olen töissä eräässä isossa marketissa ja hoitanut työni jo useamman vuoden moitteetta,joustanut työajoissa jopa 15 tuntisiin useamman kerran.Hiljattain meillä tapahtui isoja muutoksia joissa tehtiin työtehojen supistuksista johdon muutoksiin asti. Jouduin "heittopalloksi" koska kehuin osaavani olla useammalla osastolla. Seuraavaksi jouduin esimieheni puhutteluun jossa moitittiin asiakkaille liiallisesta juttelemisesta!! Kerroin meillä käyvän vakioasiakkaita joiden kanssa vaihdan muutaman sanan.Seuraavaksi etsin asiakkaalle sydänmerkki leivästä tietoa jolloin sain huudot ettei meillä ole aikaa sellaiseen,etsikööt itse tietonsa.Seuraavaksi oli jo kauppiaan puhuttelu joka sanoi että on saanut kuulla että olen tehoton kaveri joka myöhästelee töistä ja jättää työnsä tekemättä ja erottamisestani oli jo puhuttu.Lamaannuin täysin palautteesta.Tässä kiitos kaikista vuosista.Tiputti vielä kiitokseksi kuukausisopimukseni 30tuntiin jolla suurperheellisen on mahdoton elää ja maksaa 1100e vuokraa tarhamaksuineen. Joudun tekemään kirpputorimyynnillä ylimääräistä,Öisin käyn lähikaupan roskiksia kaivamassa päiväysvanhaa ruokaa.Hurstit,kirkon diakonissa kuin helluntaiseurakunnan ruoka-apu ovat tulleet tutuksi lähiviikkoina. Tämä jos mikä on tehnyt minusta osittain katkeran työnantajaani kohtaan

    VastaaPoista