maanantai 2. helmikuuta 2015

Miksi se joka tekee eniten, saa vähiten?

Miksi kaupan osuus elintarvikkeen hinnasta on niin suuri ja tuottajan niin pieni? Tätä ihmeteltiin mm. tässä kampanjassa. Tutkitaanpa.

Kun osuuksia myyntihinnasta vertaillaan, tärkeintä on ymmärtää, että tässä kampanjassa vertaillaan nimenomaan myyntihintoja. Myyntihinta = ostohinta + kulut + voitto. Näistä kaikkein kiinnostavin on tietysti voitto, sillä se kertoo, kuka on niskan päällä. Valitettavasti näitä kolmea ei normaalisti tutkita erikseen, joten yritetään ottaa siitä selkoa.

Tuottajan myyntihinnassa ostohinta on pieni osuus. Kulut koostuvat työvoimasta, sähköstä, tuotantotiloista, koneista, rehun hinnasta, mahdollisista vuokrapelloista, lannoitteista, torjunta-aineista jnejne. Ostohinnaksi tulee esimerkiksi ostetut siemenet, tai kasvatettavat eläimet.

Teollisuus sen sijaan joutuu ostamaan tuottajan tuotteet voidakseen jalostaa niitä. Tästä seuraa, että teollisuuden maksama ostohinta = tuottajan ostohinta + tuottajan kulut + tuottajan voitto. Sen päälle teollisuudelle tulee omat kulunsa ja voittonsa. Siksi vaikka teollisuuden kulut ja voitto olisivat nolla, teollisuuden myyntihinta on aina suurempi kuin tuottajan myyntihinta. Teollisuus joutuu kuitenkin lisäämään omaan myyntihintaansa myös omat voittonsa ja kulunsa. Tuottajia voi lisäksi olla monia, esimerkiksi leivässä yhdistyy myös vähintään hiivan ja suolan tuottajat. Paketointi on aivan oma tarinansa.

Kauppa maksaa myymistään tuotteista sekä teollisuuden, että tuottajan osuudet. Siksi kaupan ostohinta = teollisuuden voitto + teollisuuden kulut + tuottajan voitto + tuottajan kulut + tuottajan ostohinta. Tästä syystä vaikka kaupan kulut ja voitto olisi nolla, myyntihinnan pitää olla aina suurempi, kuin teollisuuden ja tuottajan osuudet yhteensä. Päälle tulevat vielä kulut ja voitto.

Huomioimatta on myös jäänyt (alv:tä lukuunottamatta) erilaisten veroluonteisten maksujen osuus, sekä kuljetukset, jotka molemmat nostavat hintoja joka välissä.

Vaikka kaupan osuus tuotteen myyntieuroista siis näyttäisi olevan suurin, sillä ei ole oikeasti mitään tekemistä sen kanssa, paljonko kaupalle jää viimeisen viivan alle katetta. Vaikka tuottaja myy lihaa 1,58/kg ja kauppa myy sitä 8,23/kg, se ei kerro vielä mistään mitään. Kokemuksesta uskaltaisin kuitenkin väittää, että jos puhdasta voittoa vertailtaisiin, tuottajan osuus lihakilosta on suurin ja kaupan pienin.

Jos kuitenkin halutaan tutkia, kenen osuus myynnistä on oikeasti pienin, pitäisi mennä tapaamaan yrittäjää, joka myy pikkupossut ja kananpojat tuottajalle. Hänen osuutensa kokonaiskakusta ei voi montaa senttiä olla.

3 kommenttia:

  1. Itsekin tuossa viime viikolla pohdin, että mikähän oikeasti mahtaa olla tuottajan voitto-osuus. Eri lähteistä selvisi, että keskivertolehmä lypsää noin 10000l/vuosi ja keskivertotilalla on 60 lehmää. Ja jos tuottajahinta on 0,35€/l, siitä voi laskea liikevaihtoa n200k€. Mutta kun ei tunne maataloutta niin entä ne kulut???

    Tällainen postaus tuli vastaan. Ei ne tästäkään kokonaan selviä, mutta tuottajan puolelta mun silmiin konkreettisin kirjoitus. (Subjektiivinen kokemus toki, mutta varmaan jotain osviittaa antaa)
    http://avoinmaaseutu.vuodatus.net/lue/2015/01/maatilojen-selviytymistaistelu

    VastaaPoista
  2. MTT ja PTT tekivät viime vuonna tutkimuksen, jonka mukaan kaupan osuus ruuan hinnasta oli 19 % vuosituhannen vaihteessa ja kymmenen vuotta myöhemmin 29 %. Minne tuo yli 50 % kasvu meni? Tuliko kaupoille paljon uusia kuluja? Osaatko sanoa?

    VastaaPoista
  3. Kommentoidaanpa nopeasti tätä MTK:n propagandaa
    ======================================

    Muistan aikanaan tämän tapauksen. Minun mielestäni kouluesimerkki mihin edunvalvonta raakuudessaan voi mennä.

    Narinkkatorilla myytävät tuotteet:
    * Porsaan palapaisti lavasta 500 g, 80 senttiä/kpl (tuottajahinta 1,58 euroa/kg, keskihinta vähittäiskaupoissa 8,23 euroa/kg)

    Teuraspainoisen porsaan kilohinta on siis tuon 1,58€ (1,80 sis. alv 14%).
    Nyt sitä siis verrataan lavasta leikattuun luuttomaan kuutioon.
    -----------
    * Naudan paisti (pakkausten paino vaihtelee) tuottajahinta 3,11 euroa/kg, keskihinta vähittäiskaupoissa n.15,31 euroa/kg)

    Sama juttu. Teuraspainoisen naudan kilohinta on siis tuon 3,11€ (3,55 sis. alv 14%).
    Ihme ettei verrattu suoraan naudan ulko- tai sisäfileen hintaan.Jos olen oikein ymmärtänyt niin elävä nauta sisältää vähän muutakin kuin paisteja ja fileitä?
    -----------
    * Kananmunat 6 kpl rasia: 35 senttiä/kpl (tuottajahinta 1,06 euroa/kg, keskihinta vähittäiskaupoissa 3,71 euroa/kg)

    kananmunat A-luokka tuottajahinta keskimäärin 1,23€/kg (1,71€/kg), MTK:n keskihinta kaupoissa sisältää KAIKKI tuotantotavat; siis myös mm. luomun. Vastaavasti keskimääräinen tuottajahinta sisältää ainoastaan perinteisen tuotantotavan kananunat. Kaupassa normaalien kananmunien kilohinta huitelee 2,50€/kg luokkaa.
    -----------
    * Peruna 1 kg:10 senttiä/kpl (tuottajahinta 0,12 euroa/kg, keskihinta vähittäiskaupoissa 0,75 euroa/kg)

    tuottajahinnaksi on tässä ilmoitettu 0,12€/kg, joka on itseasiassa ihan oikein, mutta luvussa on sisällä kaikki teollisuusperunat (joiden laadusta suomalainen saa hyvän kuvan intissä). Teollisuusperunan tuottajahinta oli viimevuonna 7 sentin luokkaa, ja pääosa tästä käytetään tärkkelysteollisuudessa. Sitä vastoin RUOKAperunan tuottajahinta liikkuu 0,24€/kg (0,27€/kg sis alv14%)
    -----------
    * Ruisleipä 450 g:10 senttiä/kpl (tuottajahinta 0,20 euroa/kg, keskihinta vähittäiskaupoissa 4,57 euroa/kg)

    Rukiin osuus raaka-aineena on erittäin pieni. Tosin Suomalaisen rukiin tuottamiseen saa tätä nykyä tukia lähes 45% myynnin arvosta.
    -----------
    Miksi ei sinne narikkatorille otettu maitoa jaettavaksi? olisi ollut helppo jakaa, mutta kun maidon keskimääräinen tuottajahinta on 0,43€ (0,50€/l) ja tuottajan keskimääräinen tuotantotuki ja osuustoiminnan jälkitili yhteen laskettuna on 0,10€, ei tuosta oikein voi repiä samanlaista kohua. Maitoa saa kaupasta alle eurolla, jolloin se on homogenoitu ja purkitettu asianmukaisesti. Tästä vaan ei saa oikein otsikoita.

    Vaalien lähestyessä MTK on jälleen ottanut aktiivisen roolin

    Anonyymille:
    "MTT ja PTT tekivät viime vuonna tutkimuksen, jonka mukaan kaupan osuus ruuan hinnasta oli 19 % vuosituhannen vaihteessa ja kymmenen vuotta myöhemmin 29 %. Minne tuo yli 50 % kasvu meni? Tuliko kaupoille paljon uusia kuluja? Osaatko sanoa"
    Osaan. Ensinnäkin osuuden kasvu kuvaa kaupan ja VEROJEN osuutta. Valmisteverot ovat olleet verotuksen aika keskeinen instrumentti koko 2000-luvun ajan.

    Lähteet: Tike, Maataloustuotteiden tuottajahinnat

    VastaaPoista