Dyykkaaja haukkuu väärää puuta

Ilta-sanomat kertoi, miten kuopiolainen opiskelija jäi rysän päältä kiinni hakiessaan eväitä Lidlin roskiksesta. Dyykkaajan tarina levisi laajalle Facebookissa, eikä hän kokenut tehneensä mitään väärää. Roskaruokien syöminen ei ole keneltäkään pois, vaan päinvastoin: se vähentää niin kaupan kuin maailmankin jätekuormitusta ja siten hyödyttää kaikkia.

Hävikin vähentäminen on erinomainen tavoite. Olen keskustellut aiheesta monen dyykkaajan kanssa ja harva tietää, missä välikädessä kauppa on. Toivottavasti viestini tavoittaa kyseisen kuopiolaisopiskelijan, sekä muut henkilöt, jotka ovat huolissaan jätekuormituksesta. Syy haaskaamiseen ei nimittäin ole kaupan, vaan lainsäädännön. Mutta ensin ohjeita dyykkaamiseen.

Dyykkaajat noudattavat itsepalvelua. Koska dyykkaajat eivät vastaa kenellekään, eikä ole yhteisiä sääntöjä, monet dyykkaajat sotkevat ja unohtelevat jäteastioiden kansia auki, jolloin eläimet pääsevät käsiksi niihin. Jonkun on pakko siivota sotkut, sillä muuten ne alkavat haista ja vetävät tuhoeläimiä puoleensa. Kauppa tietysti haluaa mieluummin välttää tämän ylimääräisen työn, lisäksi se lisää riskiä saada terveystarkastajan kimppuunsa. Jos siis haluat dyykata, ole niin huolellinen, ettei kukaan koskaan edes huomaa sinun käyneen ja toivo, että muutkin ovat yhtä huolellisia. Jos taas haluat oikeasti vaikuttaa maailman jätemääriin, ratkaisu on aivan toinen.

Kauppa vastaa hygienia-asioissa ennen kaikkea asiakkaalle, mutta myös Eviralle. Evira on laatinut tolkuttoman pitkän listan erilaisia sääntöjä, jotka rajoittavat kaupan toimintaa. Rajoitukset koskevat esimerkiksi päiväysvanhojen tuotteiden lahjoittamista.

Kaupalle itselleen lahjoittamisessa ei ole mitään haittaa. Jotkut kaupat lahjoittavat kaiken hävikkinsä esimerkiksi uskonnollisille yhdistyksille. Moni kauppa on kuitenkin valinnut pienimmän riesan tien ja lähettää kaiken kaatopaikalle, sillä lahjoittaminen on edelleen hankalaa. Vaikka kaupalla tällä hetkellä on lupa pakastaa tuotteita ja lahjoittaa niitä sitten pois, se ei kuitenkaan ole riittävän hyvä toimintatapa, sillä se lisää sekä kuluja, että työtä. Lisäksi monia tuotteita, esimerkiksi maitoa tai jogurtteja ei voi pakastaa. Lahjoittamisesta saatu hyvä mieli muuttuu äkkiä huonoksi, jos työntekijät joutuvat näkemään sen eteen ylimääräistä vaivaa.

Paras tapa vähentää hävikkiä ja lisätä lahjoituksia olisikin parantaa kauppojen mahdollisuuksia tehdä lahjoituksia. Mainio tapa tähän olisi höllentää rajoituksia niin, että kauppa voisi lahjoittaa pois yhden päivän vanhoja tuotteita. Tämä on aivan riittävä aika, sillä silloin kauppa voisi myydä tuotteita koko myyntiajan ja lahjoittaa ne seuraavana aamuna vaivattomasti eteenpäin, jolloin ne ehdittäisiin vielä saman päivän aikana jakaa. Tämä asia ei kuitenkaan ole kaupan, vaan viranomaisen vallassa. Kritiikki kannattaa siis kohdistaa lainsäätäjään. Kukaan ei pakota syömään päiväysvanhoja tuotteita. Tällä hetkellä valinnan mahdollisuutta ei edes anneta.

Mistä kaikki alkoi

Tammikuussa 2010 olin Vääksyssä K-supermarket –kauppiaana. Olimme lähdössä alueemme kauppiaiden kanssa viikon lomalle Roomaan. Minua ei olisi yhtään huvittanut lähteä.

Olin lupautunut yli puoli vuotta sitten, mutta Islannin tuhkapilvet siirsivät matkaamme ja nyt olisi ollut parempaakin tekemistä. Myynti nimittäin oli jatkuvasti miinuksella, eikä muutosta näkynyt. Olin yrittänyt jo pari kuukautta myydä matkaani kavereilleni, mutta kukaan ei lähtenyt. Siispä jouduin lähtemään itse.

Jossain vaiheessa olin hankkinut itselleni Jeffrey K. Likerin kirjan ”Toyotan tapaan”. En tiennyt Toyotasta mitään, paitsi että se on automerkki, mutta olin kuullut, että heillä ei ole lainkaan varastoja. Meillä oli suuret takavarastot ja halusin ottaa selvää, miten mekin voisimme pienentää varastojamme. Ajattelin, että voisin vaikka lueskella, eihän Roomassa muuta kiinnostavaa voi tehdä.

Huoneeni oli vähän yli 10 neliötä, siellä ei käytännössä ollut muuta kuin sänky. Olin ostanut lähikaupasta sämpylöitä, mozzarellaa ja tuoretta basilikaa, joista tein itselleni iltapalaa ja aloin lukea.

Kirja imaisi minut sisäänsä. En käynyt Colosseumilla, en Forumilla, en Pantheonilla. Istuin vain hotellihuoneessani, luin, tein muistiinpanoja, välillä kävin syömässä tai hain kaupasta sämpylöitä ja luin taas. Kerran kävimme porukalla illallisella, mutta kun tuli aika lähteä Rooman yöelämään, vetosin väsymykseen ja palasin lukemaan.

Kotiin palattuamme aloitin tutkimukset, sitten koulutukset ja sitten uudet rutiinit. Tästä eteenpäin emme katsoisi sormien läpi, jos näemme jotain, mikä ei toimi. Kiinnittäisimme siihen heti huomiota ja korjaisimme sen niin, ettei siitä olisi enää koskaan murhetta.

Neljässä kuukaudessa iso varastomme, jossa oli lavahyllyt molemmin puolin, oli lähes tyhjä. Siinä, missä ennen oli hyllyjä, lavoja, rullakoita, juomadollyja, turhaa kalustoa ja muuta roinaa, olikin enää pelkät tyhjät seinät. Lavahyllyt ja kalusto oli myyty tai käytössä, tuotteet olivat kaupan puolella hyllyssä, kaikki roska heitetty pois.

Meillä oli myös kylmävarasto lihajalosteita, eineksiä ja pakattuja lihoja varten, myös siellä oli aina tavaraa. Vaan ei ollut enää. Pistimme koko varaston lämpimäksi, sillä emme tarvinneet sitä enää. Tilaukset menivät niin nappiin, ettei mitään tarvinnut varastoida. Ne harvat tuotteet, joita piti samana päivänä täydentää, menivät maitokaappiin. 

Vaikka alkuperäinen ajatus oli ollut vain pienentää varastoa, siitä tuli hanke turhan työn tekemistä vastaan. Aloimme tutkia, mikä työ on tuottavaa ja mikä ei. Siinä sivussa onnistuimme pitämään henkilökulut ennallaan, vaikka myynti kääntyi nousuun. Olin itse tehnyt paljon töitä kentällä, mutta nyt pystyin vähentämään.

Eräänä kesäiltana olin ollut koko päivän koulutuksessa ja ajattelin käydä kaupalla katsomassa, onko kaikki hyvin. Ensimmäinen ihminen johon törmäsin, oli tehokas kesätyöntekijämme, joka harmitteli, ”Täällä ei ole mitään tekemistä. Kaikki on jo tehty. Kuormat on purettu, koneet on pesty, hyllyt on kunnossa, mitä me tehdään?” Olin samaa mieltä. Mitään järkevää tekemistä ei enää ollut. Henkilötehomme olivat parantuneet, mutta meillä oli jopa ylimääräistä aikaa.

Koska kukaan ei koskaan ollut opettanut näitä asioita minulle, tai edes kertonut niiden olevan mahdollisia, tunsin, että olimme osuneet johonkin suureen. Jatkoimme kokeiluita Vääksyssä ja myöhemmin K-citymarket Hämeensaaressa ja kun kauppiasurani jälkeen pääsin taas aloittamaan yrittäjänä, alaa ei juuri tarvinnut miettiä. Syntyi Kauppavalmennus, joka opettaa näitä asioita eteenpäin, koska kukaan muu ei sitä tee.