Evira, olen tehnyt syntiä

Hämeen Sanomissa oli tänään yleisönosastokirjoitus asiakkaalta, joka olisi halunnut myyjän puolittavan hänelle kaalin, mutta se ei hygieniasäännösten vuoksi ollut mahdollista.

Sydäntäni kylmäsi, ymmärsin olevani olevani pahempi rikollinen kuin luulinkaan. Olen nimittäin tehnyt saman monta kertaa ilman omantunnonvaivoja.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olen valinnut lavean tien. Olen pikemminkin paatunut rikollinen. K-supermarketkauppiaana toimiessani tein jatkuvasti rikollista toimintaa rikoskumppanini, paikallisen kalastajan kanssa. Hän kävi yöllä kalastamassa muikkuja, pakkasi ne veneessään jäihin ja toi suoraan kauppaani. Määrät olivat parhaimmillaan 100kg päivässä ja myimme ne alle puoleen hintaan normaalista.

Rikoksen tästä tekee se, että terveystarkastajan mukaan kalastaja olisi saanut myydä kalaa vain, jos hänellä olisi ollut asianmukaiset kylmäsäilytystilat. Sillä ei ole väliä, että niitä ei käytetä mihinkään.

Yksi pahimpia rikoksiani tapahtui elintarviketeollisuuden lakon aikana. Kun aavistin lakon tulevan, ostin parisataa kiloa porsaan ulkofilettä, jotka pakastin. Lakon aikana hyllyt olivat tyhjiä, paitsi fileemme, joita sulatimme tarpeen mukaan.

Valpas terveystarkastaja kuitenkin aavisti puuhamme ja löysi pakkasesta fileemme. Laittomat lihat tuomittiin hävitettäväksi, sillä niiden parasta ennen -päiväys oli mennyt. Yritin selittää, että pakastin fileet tuoreina ja liha säilyy pakastettuna vuoden, ei kahta viikkoa kuten fileiden kyljessä luki. Turha toivo, sääntöjen mukaan kaupassa ei saa itse pakastaa mitään.

Pienempiin rikoksiinkin olen syyllistynyt, mm. kuljettanut vanhuksille ostoksia ilman asianmukaista kylmäkonttia, jakanut päiväysvanhoja tuotteita työttömille ja myynyt firman pikkujoulureissuun lähteneelle porukalle olutpakkeja ennen aamuyhdeksää.

Jos olisin valinnut kaidan polun, asiakas olisi heittänyt puoli kaalia roskikseen, muikut olisivat olleet pari päivää vanhoja ja tuplahintaisia, lakon ajan asiakkaat olisivat jääneet vaille lihaa, mummot vaille ostoksiaan ja työttömät vaille ruokaa. Pikkujoulut olisivat menneet mehulinjalla. Tekemäni rikokset olivat niin sanottuja uhrittomia rikoksia, kukaan ei joutunut kärsimään niiden takia. Silti ne olivat väärin.

Tässä kohtaa Suomen hygienialainsäädäntö menee metsään. Hyväksyisin ilomielin kovatkin rangaistukset, jos joku sairastuisi, mutta pelkkä pelko siitä, että joku voisi tehdä jotain väärin ei riitä rangaistuksen perusteeksi. Liika hygieniasääntely johtaa siihen, että maalaisjärkeä ei voi käyttää. Tuottajapuolella tämä johtaa pienten toimijoiden katoamiseen, investoinnit ovat yksinkertaisesti liian raskaat.

Odotan kauhulla, mitä uusi Oiva-raportointijärjestelmä tuo tullessaan. Yhdenkin kohdan repsahdus tuo loppuarvosanaksi surunaaman, vaikka muu kauppa olisi kuin pakasta vedetty. Tuloksia varmasti saadaan, sillä kukaan ei enää uskalla käyttää maalaisjärkeä. Riski on aivan liian suuri. Todellisen uhkan kanssa asialla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä, sillä vuonna 2010 Suomessa raportoitiin KUUSI ruokamyrkytysepidemiaa kotona.

Kauppiaana toimiessani pidin viranomaistoimintaa ykkösharmina, kilpailijat olivat vasta kakkosena. Silloin en olisi uskaltanut kertoa tätä ääneen. Nyt voin.