tiistai 10. syyskuuta 2013

Lainaaminen on parasta ideointia

Walmartin perustaja Sam Walton kertoi avoimesti, että kaikki hänen ideansa hän on lainannut jostain muualta. On aivan turhaa lähteä keksimään pyörää uudelleen. Don Soderquist kertoi kirjassaan ”The Walmart Way” tapauksesta, joka sattui heti kun hänet oli palkattu Walmartiin. Hän ja Mr. Sam menivät katsomaan kilpailijaa.

Don näki ensisilmäyksellä, että kauppa oli hirveässä kunnossa. Rivikaupalla tyhjiä hyllyjä, tavaraa laatikoissa käytävillä, likaiset lattiat, eikä myyjiä missään. Hän kiersi kaupan läpi ja meni ulos odottamaan. Mr. Sam saapui ja matka jatkui. Matkalla Mr. Sam kysyi Donin mielipidettä, minkä hän laukoikin suoraan. Yksi hirveimmistä kaupoista koskaan. Ei ole mitään vastusta meille.

Mr. Sam kuunteli ja kysyi sitten, oliko Don huomannut heidän alushousutelineensä. Don myönsi, että ei ollut nähnyt. ”Don, se oli paras alushousuteline, mitä olen koskaan nähnyt! Meidän kalusteemme ei ole puoliksikaan niin hyvä. Otin kalusteen ulos ja löysin valmistajan nimen takaa. Kun pääsemme takaisin, soita kalustajallemme, että ottavat yhteyttä valmistajaan, me tarvitsemme sen kalusteen kauppoihimme – se on paljon parempi kuin meidän.”

Nyt oli Donin vuoro kysyä, hieman haluttomasti, mitä muuta Mr. Sam oli nähnyt.

Mr. Sam kysyi, oliko Don nähnyt etnisen kosmetiikkahyllyn. Don myönsi ettei ollut. ”Heillä on neljä metriä etnistä kosmetiikkaa ja meillä on vain metri. Kirjoitin joitakin brändejä ylös. Kun pääsemme takaisin, soita ostajallemme, että ottaa yhteyttä. Tarvitsemme ne, että voimme parantaa kosmetiikkavalikoimaamme. He tekevät paljon parempaa työtä kuin me teemme, Don.”

Don oppi läksynsä. Itse keksiminen on hidasta ja hapuilevaa. Valmiiden ideoiden tunnistaminen ja lainaaminen on nopeaa ja varmempaa. Kun menet käymään toisessa kaupassa, älä etsi sitä, mikä on pielessä, vaan etsi sitä, mitä tehdään oikein. Sillä jokainen tekee aina jotain oikein.

1 kommentti:

  1. Oppimismahdollisuuksia löytyy aina - benchmarkkaus kannattaa ja kun erilaisia ajatuksia vielä yhdistelee, voi löytyä vielä parempi ratkaisu.

    Hienoa, että olet aloittanut bloggaamisen :-)

    VastaaPoista